Muut AACi-tuotteet

Kommunikoinnin tueksi olemme kehittäneet AACi-toimintataulut ja ammattilaisen käyttöön AACi-sanakirjan. Ne ja muut alla mainitut oheistuotteet on tilattavissa Valteri-puodista. Sieltä löydät myös muuta oppimiseen ja koulunkäynnin tukeen tarvittavaa materiaalia.

AACi-toimintataulut

AACi-taulut on suunniteltu henkilöille, jotka käyttävät puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja.

Toimintataulu voi täydentää kommunikointikansiota. Sen sanasto keskittyy tiettyyn tilanteeseen (kotileikki, kela-asiointi) tai aiheeseen ( leipominen tai keskustelu säästä).

Toimintataulu voi toimia lausetasoisen kuvien käytön ensiaskeleena. Henkilö voidaan tutustuttaa kuvien kommunikatiiviseen käyttöön mallittamalla hänelle esimerkiksi leikin lomassa siihen tarkoitukseen laaditulla leikkiaiheisella toimintataululla.

Tarvittaessa lausetasoisten toimintataulujen käytöstä voidaan siirtyä käyttämään laajaa kommunikointikansiota.

Toimintataulua voidaan myös hyödyntää arviointivälineenä ensimmäistä tai uutta kansiota valittaessa. Sen avulla voidaan arvioida, minkä kokoisia merkkejä käyttäjä ”näkee”, minkä kokoisia merkkejä käyttäjä pystyy osoittamaan riittävän tarkasti ja kuinka monta merkkiä taulussa käyttäjä pystyy jäsentämään.

AACi-toimintataulujen aiheita on yli sata, ja jokaista taulua on kolmessa koossa: 30, 42 ja 56 merkkiä sivulla. Jokaisen AACi-taulun sanasto on laadittu siten, että se mahdollistaa tilanteeseen tai aiheeseen liittyvän lausetasoisen ilmaisun ja siten tehostaa puhevammaisen henkilön viestintää.

AACi-sanakirja

AACin sanat on laadittu työkaluksi kansioiden ja taulujen sanaston muokkaajille. Sanakirjaan on koottu AACi-kommunikointikansioissa ja AACi-toimintatauluissa käytetyt merkit. Merkkien yhdenmukaisuus helpottaa kansion ja toimintataulun käyttäjää niiden oppimisessa. AACin sanat - CD-ROM sisältää kirjalliset ohjeet materiaalin käyttöön. Materiaali on käytettävissä Boardmaker 5- tai 6-ohjelmalla.

AACi-kansioiden kannet, telineet ja muovitaskut

AACi-kannet on tehty mittatilaustyönä Ruskiksen AACi-kansioita varten. Jokaisessa kannessa on kätevä kantokahva ja leveä kuminauha, jolla kansio pysyy tukevasti kiinni. Kansioita on kahta peruskokoa: A5 ja A6. Kansia on saatavana kääntyvällä lisäkannella tai ilman sitä tarpeen mukaan. A5-kansia on kolmella eri rengaskoolla: 20 mm (ei kääntyvää lisäkantta), 35 mm ja 45 mm. A6-kansia on kahdella rengaskoolla: 35 mm ja 45 mm. Värivaihtoehtoja kansissa on viisi (harmaa, pinkki, keltainen, lime, turkoosi). Muovitaskuja kansioihin on saatavana  A5- ja A6-koossa.

Kansioteline on suunniteltu toimimaan kommunikointikansioiden ja tablet-PC:iden tukena. Se sopii käytettäväksi eri kokoisten kommunikointikansioiden ja PC:iden kanssa. Teline kulkee kokoontaitettavuutensa vuoksi helposti mukana. Sen käyttöasento on portaattomasti säädettävissä ja lukittavissa sopivaksi.